torstai 17. toukokuuta 2018

Nyt se alkoi!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, kun on tuntunut ettei ole mitään kirjoitettavaa. Tokihan täällä niin sanotusti "kulisseissa" on koko ajan jotain tapahtunut, mutta nyt vihdoin alkoi tontillakin tapahtua. Maatyöt alkoivat maanantaina ja ovat edenneet kovalla vauhdilla. Maapohjasta ei löytynyt mitään yllätyksiä ja kaikki on sujunut mallikkaasti. Hommat lähti niin tohinalla eteenpäin ettei osattu arvatakaan. Maatöissä ei kauaa vierähdäkään ja ensi viikolla olisi suunnitelmissa aloittaa perustusten teko.



Itse olen pähkäillyt keittiöasioita ja valinnan tekeminen on osoittautunut oletettua haastavammaksi. Kysyimme tarjoukset kolmesta keittiöfirmasta; Puustellista, Topi-keittiöiltä ja Keittiömaailmasta. Ensimmäinen tippui pois alkuunsa, luotin fiilikseen ja siitä ei vain tullut sellaista wau -elämystä. Kahden jälkimmäisen välillä pähkäilen edelleen ja päätös pitäisi jo tehdäkin. Itse suunnitelmat, materiaalit ja valinnat ovat hyvin samanlaiset ja hintaerokin on melko pieni. No, keittiöasioihin palaan kun päätös on tehty.


Jännitystä aiheutti tällä viikolla myös kaivo. Toiveissahan meillä oli ihan perinteinen betonirengaskaivo, mutta ei ollut taattua löytyykö vettä. Kaivon paikkaa metsästettiin yksi ilta ja potentiaalinen paikka löytyikin. Siitä päätettiin kaivaa, ja mikäli vettä ei löytyisi, olisi pitänyt ruveta miettimään porakaivoa. Seuraavana päivänä sitten jännitettiin kuinka käy - ja onneksemme vettä löytyi! Paikka ei ilmeisimmin ole ihan optimaalisin noin kaivoin tekemisen kannalta, mutta onnistuu kuitenkin ja tosiaan pääasia että vesisuoni löytyi.



Tälläiset pienet pikapäivitykset ensimmäiseltä raksaviikolta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti