maanantai 21. toukokuuta 2018

Tunnelmia 1. raksaviikolta

Niin se ensimmäinen raksaviikko vierähti loppuunsa ja toinen alkoi. Ei voi kun ihmetellä kuinka nopeasti paikka on muuttanut muotoaan. Aluksi jopa pienen näköinen peltomaa/metsäpläntti onkin nyt jo ihan oikeasti pihapiirin näköinen, ja kyllä tilaa riittää! Maanrakennustyöt ovat loppusuoralla tältä erää, pari päivää enää edessä ja huomenna luvassa on kaivon tekeminen. Kuoppaahan kaivettiin jo viime viikolla ja vettä löytyi, mutta kuten taisinkin mainita, niin olosuhteet ovat hieman haastavat ja paikkaakin täytyy siirtää hieman taaemmaksi. Konekuski meinasikin, että huomenna on pitkä päivä tiedossa.

Talon pohja valmistuu...



Autokatoksen paikka
Kiviä löytyi autokatoksen paikalta aika messevä kasa! Eiköhän näillekin löydy "hyötykäyttöä" pihassa
Toki pihapiirin ensimmäiset asukitkin on pitänyt huomioida ja innostuin viikonloppuna nikkaroimaan linnunpöntön kun oli sopivasti jämälautoja tarjolla. Se sai vähän maaliakin pintaan kun sattuneesta syystä erisävyisiä harmaita maaleja löytyy muutamia pikkupurkkeja... Vielä täytyy lentoaukko kehystää metallilla ettei tikka eksy tekemään tuhojaan.


Ilma suosi kyllä viime viikolla raksailua ja eipä se tämä tulevakaan viikko huonolta vaikuta. On kyllä tullut todettua niin omasta puolesta kuin maanrakennusmiestenkin suusta että paikka on kyllä mahtava, aurinko paistaa aamusta iltaan (sikäli mikäli se paistaa..!)
Kyllä kelpaa nyt omalla pihatiellä tallustella :)

6 kommenttia:

  1. Te olettekin ihan rakennusprojektin alkumetreillä! Meillä menossa 4. raksaviikko eli alussa myöskin. Täytyykin tutustua blogiisi tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun löysit tänne ja "ilmiannoit" samalla oman blogisikin! Mukavaa löytää muita blogeja joissa mennään suunnilleen samoilla vaiheilla :)

      Poista
  2. Olipa kiva törmätä uuteen blogiinne. Vaikka meillä on tällä hetkellä itseasiassa ihan päinvastainen tilanne menossa, niin jään kiinnostuksella seuraamaan ja lukemaan miten projektinne etenee :)
    Aurinkoista kevättä ja hyviä rakennusilmoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tervetuloa seurailemaan! Minäkin ehdin jo tutustumaan teidän ikävään tilanteeseen, en voi kun toivottaa paljon voimia ja tsemppiä tulevaan, kyllä se valo varmasti vielä pilkottaa tunnelin päässä. :) Aurinkoisia päiviä myös sinne, jään seuraleimaan teidän matkaanne, hengessä mukana!

      Poista
    2. Voi kiitoksia paljon, ja juuri sitä valoa kohden tässä tähdätään askel kerrallaan.

      Poista
  3. Slots for real money at Casino Site
    Casino site with free spins no deposit bonus luckyclub.live and top offers ✓ Play and win real money! ✓ Fast Payouts. ✓ Fast Payouts. ✓ No download.

    VastaaPoista