keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Operaatio rakennuslupa

Vihdoin voin sanoa että olemme saaneet rakennuslupahakemuksen eteenpäin! Aluksi ajattelin kirjoittaa tästä vasta rakennusluvan saatuamme, mutta en malta olla jo kirjoittamatta paria sanasta aiheesta. Luvan saamisessahan voi kestää jopa useita kuukausia, ja itsekin olin asennoitunut kuukauteen-pariin. Yllätykseksemme kuitenkin kuulimme rakennustarkastajalta että lupa saattaa tipahtaa postilaatikkoon jo ihan parin viikon sisään. Pienen asuinkunnan etuja, tai sitten olimme vain liikkeellä juuri sopivaan saumaan. Ei tietysti auta vielä liikaa intoilla, ennen kuin se lupa on käsissämme.

Rakennuslupahakemukseen perehdyimme jo hieman viime vuoden lopulla. Tutustuimme mitä kaikkia asiakirjoja ja papereita pitäisi toimittaa. Noin äkkiseltään, ilman sen kummempaa syventymistä, hommahan vaikutti simppeliltä. Muutama täytettävä lomake, ja liitteet lueteltu selkeästi. Sen kun vain kokoaa yhteen. Ihmettelin, kuinka paljon olin kuullut homman haastavuudesta, kuinka se on yksi koko projektin raastavimmista hommista, ja kun siitä vaan selviää niin hyvä.

Kun se aika sitten koitti, että lupahakemus tuli ajankohtaiseksi, alkoi se kuitenkin tuottaa itsellekin harmaita hiuksia. Koko homma ahdisti, stressasi ja tuntui ettei mistään tule mitään. Ja nyt, kun paperit on saatettu eteenpäin, koko operaatio aiheuttaa lähinnä ajatuksia; "No mikä tässä nyt oli niin haastavaa?!". Vai kultasiko aika muistot jo näin nopeasti? En tiedä, mutta oikeasti luulen että suurimmat syyt koko asian "haastavuuteen" ja ahdinkoon meidän kohdalla olivat

a) Saamattomuus. Koska oli asennoitunut siihen että tämä on niin kamalaa ja haastavaa ja kaikkea mahdollista, oli jopa yhden paperin täyttäminen asia, jota vain siirsi eteenpäin päivä kerrallaan.
b) Tietämättömyys. Kun ei tiedä miten joku tehdään / millainen selvitys asiasta X tarvitsee olla, eikä siihen löydä vastausta. Asia stressaa.
c) Kohdat a + b yhteensä. Eli kun ei tiedä eikä löydä vastausta, mutta ei kuitenkaan saa aikaiseksi ottaa selvää henkilöltä joka parhaiten tietää, eli rakennustarkastajalta. Ja taas homma siirtyy eteenpäin. Loputon oravanpyörä.

Eri paikkakunnilla lupahakemukseen tarvittavat liitteet vaihtelevat, ja uskoakseni meidän kohdalla pääsimme jopa helpolla. Rakennamme siis haja-asutusaluelle, kaava-alueelle rakennettaessa liitteet olisivat toki olleet hieman erilaiset. Tässä vielä kiinnostuneille koontina yksinkertaistettuna meidän hakemuksen asiakirjat;

1. Itse lupahakemus + RH1 lomakkeet kaikista rakennettavista rakennuksista
2. Selvitys tontin omistusoikeudesta, esim. kauppakirja
3. Kiinteistörekisterin karttaote (tilattiin netissä maanmittauslaitokselta)
4. Piirustukset
5. Naapurin kuuleminen (meillä vain yksi, eli helpolla päästiin)
6. Jätevesien käsittelysuunnitelma (meillä LVI suunnitelma, johon suunnittelija oli piirtänyt esimerkkilaitteiston ja liittänyt tiedot laitteistosta)
7. Liittymistodistus/-lupa tiehen (meillä yksityistie)
8. Ilmoitus hankkeen suunnittelijoista (valmiit lomakkeet kunnalta)
9. Energiatodistus ja -selvitys
10. Maalämpösuunnitelma

Kaikki muut kohdat meillä olikin kunnossa hakemusta viedessämme, mutta emme olleet tietoisia kohdasta 10, sitä ei oltu kuntamme sivuilla kirjattu millään lailla. Tähän ei siis kunnalla ollut mitään valmista lomaketta, ja vapaamuotoinen selvitys olisi varmaan riittänyt, mutta löysin sitten netistä kaavakkeen jota hyödynsimme. Myös maalämpökaivon paikka puuttui piirustuksista, joten jouduimme pyytämään uuden LVI asemakuvan, johon on piirretty maalämpökaivo, ja tästä johtuen talousvesikaivoa tuli myös siirtää. Nämä hoitui kuitenkin näppärästi ja nyt kaikki pitäisi olla selvää. Rakennustarkastaja soitteli kerran noiden puuttuvien papereiden perään, mutta totesi että muutoin kaikki pitäisi olla kunnossa. Nyt vain peukut pystyyn ettei mitään yllättävää ilmene!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti